torstai 24. elokuuta 2017

Tarkastuslautakunta, mikä se on?

Tulin valituksi tarkastuslautakunnan jäseneksi viime kuntavaaleissa, tai pikemminkin vaalien jälkeen kun luottamustoimia jaettiin. Tarkastuslautakunta oli minulle hieman vieras instanssi, mutta perehdyttyäni asiaan, tunnen että se on oikeastaan yksi kiinnostavimmista näköalapaikoista kuntapolitiikkaan.

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on:

- valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat;
- arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla;
- arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa  olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää;
- huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta;
- valvoa 84 §:ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi;
- valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi.

Edellä mainitut tarkastuslautakunnan tehtävät voidaan jakaa kolmeen tehtäväkokonaisuuteen: hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestäminen, arviointi ja muut tehtävät. 

Saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta käytännössä tuo tarkoittaa, että pääsee tutustumaan kunnan taloudellisiin lukuihin syvällisesti yhdessä tilintarkastajan kanssa. Lisäksi se tarkoittaa että saa selontekoja eri palvelualoilta ja pääsee arvioimaan miten kunnan strategiaan kirjatut tavoitteet on saatu toteutumaan tai miten niitä on edistetty. Siis myös toiminnallisia kriteereitä arvioidaan. En nyt tiedä missä muussa hommassa pääsisi näin mukavasti näkemään läpileikkauksen kunnan toiminnasta. Tehdyistä huomoioista muodostuu arviointiraportti.

Tässä muuten linkki viime vuoden arviointikertomukseen "arviointikertomus 2016" Siinä on paljon yleisluontoista, itse raporttia kuvaavaa tekstiä, sekä paljon lukuja. Jos raportin lukemiseen käyttää kuitenkin hetken ja ajatuksen, huomaa miten siinä käydään eri toiminnot läpi niin taloudelliselta kuin toiminnalliselta puolelta. Havainnot on boldattu, ja vähintään ne selaamalla saa käsityksen miten arviointilautakunta arvioi tavoitteiden toteutumista.

Mutta siis. Kesä on ollut hiljainen myös kuntasektorilla, mutta nyt kun lehdet alkavat kellastua, niin kalenterikin täyttyy kokouksista ja koulutuksista. Ensimmäinen niistä oli toissapäivänä. FCG:n järjestämä tarkastuslautakuntien koulutus Helsingissä.



Paikalla oli iso luokkahuoneellinen väkeä niin Mäntsälästä kuin lähikunnista ja kaupungeista. Suurin osa ensikertalaisia, mutta taisi mukana olla joku konkarikin. Meidän lautakunnasta oli melkein kaikki, ja ainakin yksi varajäsenkin. Hieno homma!

Kouluttajina toimivat Suomen kuntaliiton johtava lakimies Kirsi Mononen, sekä BDO tilintarkastusyhteisön liiketoimintajohtaja Minna Ainasvuori. Todella pätevät kouluttajat.

Päivä meni vauhdilla ja asiaa tuli paljon. Koulutus oli todella hyvä startti alkavalle kaudelle. Moni asia jota olin tähän tehtävään liittyen pohtinut, avautui päivän aikana ihan uudella tavalla konkretian tasolle.

Seuraavat stepit ovatkin sitten valtuusto maanantaina ja tarkastuslautakunnan ensimmäinen kokous tiistaina. Valtuuston kokousta seurailen taas lehteriltä jos vaan sinne ennätän. Lautakuntakokouksen asialistalla mm. sidonnaisuusilmoitusten tilanne.

Mukavaa kun päästään hommissa alkuun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti