torstai 9. helmikuuta 2017

Tapa elää ja ajatella eli teema

Lupasin kertoa tässä blogissa millaista on olla kuntavaaliehdokas. Mitä töitä se teettää ja millaisia asioita tulee eteen. Millaiset fiilikset on projektin varrella ja jatkuuko projetki vielä vaalien jälkeen. Vai loppuuko koko touhu. Maltanko lopettaa vaikka en tulisi valituksi. Vievätkö yhteiset asiat mukanaan.

Toistaiseksi kuntavaaliehdokkuus ei ole teettänyt kovasti hommia. Yksi infoilta on ollut, ja muutamia sähköposteja on tullut liittyen kevään aikatauluihin ja Keskustan nostamiin teemoihin näiden vaalien ympärillä. Tämän blogin perustin ja siihen olen muutaman jutun kirjoitellut. Olen kaivellut kunnanvaltuuston pöytäkirjoja (en montaa) ja tutustunut uimahallihankkeen materiaaliin. Kunnan strategiaa pänttäsin läpi. Aikaa olen asiaan käyttänyt muutamia tunteja. Seuraava virallinen tapaaminen, infoilta aiheena vaaliteeman kirkastaminen, on ensi maanantaina.

Ehdokaslistat julkistetaan vasta loppukuusta, joten vielä tämä ei ole edes virallista. Facessa tunnustin että olen mukana. Ja muutamille tutuille Facen ulkopuolelta olen kertonut. Vähän se oudolta tuntuu. Asettua ehdolle, muiden arvioitavaksi. Julkisen ihmettelyn kohteeksi. Tässä ei mitata nopeutta tai voimaa kuten urheilussa. Tässä arvioidaan ajatuksia ja tekoja. Mielipiteitä. Henkimaailman asioita.

Minne tie vie. Tässä kuvassa luonon rauhaan. 

Olen aina ollut poliittisesti hyvin hiljaista sorttia. Epäpoliittinen (?) En edelleenkään ajattele niinkään pyrkiväni politiikkaan, vaan enemmänkin mukaan hoitamaan yhteisiä asioita ja oppimaan uutta. Vierastan myös hieman ajatusta siitä, että vaaleihin liittyy jokin tietty teema. Teemassa ei ole mitään vikaa, mutta sen pitää tulla sydämmestä ja kestää aikaa. Tarkoitan sitä, että ei voi sanoa että teemani näissä vaaleissa on hyvinvointi. Haluan sanoa että hyvinvointi on minulle tärkeä asia ja haluan jatkuvasti toimia siten että edistän niin omaa, kuin muidenkin hyvinvointia. Teema ei ole päivän erikoistarjous vaan tapa ajatella ja elää.

Keskusta - jonka listoilla siis olen, on linjannut puolueen ajatuksia tulevalle kaudelle oheisessa dokummentissa: "Huolenpitoa - huomennakin. Keskustan vaihtoehto kuntavaaleissa 2017". Selasin sen ensin, luin sitten ajatuksella läpi. Siinä on paljon asioita, huolenpitoa vauvasta vaariin. Minun arvomaailmaani kolahti muutama kohta heti, tässä niitä satunnaisessa järjestyksessä:

  1. Terveyden edistämisen painopistettä on siirrettävä ennaltaehkäisemiseen. 
  2. Päävastuu omasta terveydestä ja hyvinvoinnista on meillä jokaisella. Tämän tukemisessa omalla kotikunnalla on keskeinen rooli.
  3. Kevyen liikenteen väylien ja lähiliikuntapaikkojen määrää on lisättävä.
  4. Teiden, ratojen ja muiden väylien kunnostamiseen on ja rakentamiseen on haettava yhdessä uusia ratkaisuja.
  5. Kunta kannustaa yrityksiä kasvuun ja menestykseen sekä luo kannustavat puitteet uusien yritysten perustamiselle.
  6. Asumista ja rakentamista ei pidä hankaloittaa turhilla määräyksillä.
  7. Yhteisöllisyys.
Siinä on minulle teemoja joiden kanssa voin elää pitkään. Makustelen niitä ja jalostan konkreettisempaan muotoon. Miten nämä asiat näkyvät kuntapolitiikassa tai ihan vaan jokapäiväisessä arjessa. Miten itse toimin niiden mukaisesti.

Maailma on tärkeitä asioita täynnä. Mikä asia on sinulle tärkeä? Miten toimisi sinun mielestäsi täydellinen kunta? Mihin asiaan toivoisit muutosta, mikä asia Mäntsälässä on sinusta hyvin mallillaan? Mistä asiasta en varmasti tiedä tarpeeksi? Kerro. Olen utelias.

Palaan asiaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti